Designvuosi 2019

Suomalaista muotoilua parhaimmillaan

Designvuosi-julkaisu on korkeatasoinen ja tyylikäs teos laaja-alaisesta suomalaisesta muotoilusta ja suunnittelusta. Nyt se ilmestyy jo kolmannen kerran ja vakiinnuttaa näin paikkansa suunnittelijoiden ja muotoilijoiden vuosijulkaisuna. Julkaisu nostaa esiin noin 100 kiinnostavaa designtuotetta tai muotoilun innovaatiota vuosittain. Se myös kertoo tarinan kunkin tuotteen synnystä ja erityisesti sen tekijästä. Designvuosi-julkaisu on kokonaisuutena omanlaisensa tarina nykypäivän kulttuurisesta Suomesta. Tälläkin kertaa tavoitteemme on saada aikaiseksi näyttävä, huippulaadukas ja mielenkiintoinen julkaisu, joka esittelee lukijoille kokonaiskuvan tämän ajan suunnittelun ja muotoilun nykytilasta Suomessa. Se on myös osa Suomi-kuvaa maailmalla. Julkaisu toteutetaan kaksikielisenä: suomeksi ja englanniksi.

Suomalaista muotoilua

Designvuosi 2019 on ainoa Suomessa myytävä julkaisu, joka kertoo suomalaisista muotoilijoista ja esittelee heidän taitavaa tuotantoa näyttävästi. 

Kansainvälinen näkyvyys

Designvuosi 2019 on myynnissä koko Suomessa 10 000 kpl painosmäärällä sekä tullee lentämään Finnairin kanssa maailmalle miljoonien ihmisten nähtäväksi.

Ainutlaatuinen teos

Designvuosi 2019 on erittäin korkealaatuinen ja ainutlaatuinen teos. Julkaisu on painoasultaan ja taitoltaan moderni ja aikaa kestävä.

Lentokonekuva: 3D Aviation / Ole Wind Andersen, hyttikuva: Finnair

Finnairilla miljoonien näkyville

Olimme aiemmin mukana satavuotisen itsenäisyyden juhlavuoden Suomi 100 vuotta -ohjelmassa Designvuosi-nimisellä julkaisulla, jonka haluttiin ilmestyvän seuraavanakin vuonna. Molemmat julkaisut otettiin vuorollaan myös Finnairin ulkomaan reittiliikennekoneiden wifi-verkkoon digitaalisina näköispainoksina matkustajien luettaviksi. Näin tapahtunee myös tänä vuonna. Finnair kuljettaa reittikoneissaan vuodessa miljoonia matkustajia, joiden joukossa on valtavasti potentiaalisia Designvuosi-julkaisun lukijoita. Designvuosi 2019 on myös myynnissä suurimmissa lehtipisteissä ympäri maan.

Miten mukaan?

Ota yhteyttä, jos sinulla on mielenkiintoinen muotoilutuote, jonka olet toteuttanut lähivuosina ja jonka haluaisit näkyvän laajalti ulkomaita myöten. Haastattelemme sinua ja teemme haastattelun pohjalta mielenkiintoisen ja tyylikkään tarinan. Tänä vuonna tarinasi on koko aukeaman mittainen, tai halutessasi suurempi.

Aukeaman tarina 890 €

Seuraavat lisäsivut 350 € (per lisäsivu)

Yhden sivun tarina 490 €


Ornamon jäsenille -10 % alennus vähintään aukeaman tarinasta.


Hintoihin sisältyvät tarinan kirjoitus sekä englanninkielinen käännös:

- Aukeaman tarinassa n. 2 000 merkkiä + käännös

- Sivun tarinassa n. 1 000 merkkiä + käännös


Valokuvaus ei sisälly hintoihin, mutta voimme pyydettäessä antaa siitä erillisen tarjouksen. Hintoihin lisätään arvonlisävero 10 %.

Pami Myllyoja

Yhteyspäällikkö

puhelin: 040 632 5577

pami@a-press.fi

Mikaela Katro

Toimituspäällikkö

puhelin: 044 540 3235

mikaela@a-press.fi

Tutustu Designvuosi-julkaisuihin

View Details
Sold Out